Kansantaloudella ei pidä pelata kasinotaloutta

Suomesta tuli työttömyyden suurvalta poliittisten päättäjien toimesta. Käytännössä korkea työttömyys sinetöitiin jo vuosina 1987-2002. Täysistunnon pöytäkirjoista käy ilmi kuinka määrätietoisesti valtionyhtiöiden yksityistämistä ajettiin, perusteltiin, ja myös vastustettiin.

• 

Valtionyhtiöiden yksityistämisten seurauksena työpaikkoja katosi Suomesta 30 vuoden aikana kerrannaisvaikutuksineen yli 300 000. Kun jokin tehdas suljetaan siitä kärsii samalla tehtaan työntekijöitä laajempi joukko. Kerrannaisvaikutuksilla pyritään kuvaamaan tuon joukon suuruutta.

OECD:n tietojen pohjalta tehty vertailu osoittaa, kuinka työllisyyden kasvu on ollut yhteydessä teollisuustyöpaikkojen kasvuun. Useat toimialat nojaavat juuri perusteollisuuteen. Työllisyyden kasvulla on ollut myös palvelutyöpaikkojen osuutta vähentävä vaikutus.

Valtionyhtiöt edustivat 1/5 osaa Suomen teollisuudesta aina 1980-luvun loppuun saakka. Mikäli valtionyhtiöitä ei olisi yksityistetty lainkaan, julkisen talouden alijäämä olisi todennäköisesti vähintään miljardi euroa nykyistä pienempi vuodessa. Teollisuustyöpaikkojen kerrannaisvaikutukset muihin toimialoihin saattaisivat kasvattaa tuon summan jopa 4 miljardiin saakka. Toisin sanoen, jopa 40% nykyisistä työttömyyden aiheuttamista laajoista kustannuksista yhteiskunnalle saattaa olla seurausta juuri valtionyhtiöiden yksityistämisistä.

Kuvaaja osoittaa kuinka yksityistettyjen valtionyhtiöiden teollisuustyöpaikat valuivat ulkomaille ennätysvauhtia, teollisuuden keskiarvolukuihin verrattuna. Yksityistämisestä ei koitunut juuri haittaa vielä 1990-luvulla. Tuolloin yhtiöt ostivat tai fuusioituivat toisten suomalaisten yhtiöiden kanssa, ja toisaalla myös kestivät muuta teollisuutta paremmin vuosikymmenen alun laman vaikutuksia. Suunta muuttui oleellisesti kuitenkin jo seuraavalla vuosikymmenellä. 

Korkean työttömyyden yhteiskunnalle aiheuttamat menot ovat viimeisen 30 vuoden aikana olleet jopa 240 miljardia euroa. Veroluonteisten tulojen menetyksiä tuosta summasta on 40% ja varsinaisia työttömyysturvamenoja 60%.

Tässä laskelmassa on rajauduttu tarkastelemaan vain teollisuutta, joten siihen ei sisälly esimerkiksi Soneran yksityistämisestä saatuja myyntituloja, jotka kohosivat yli 10 miljardiin euroon. Teollisuusyhtiöiden yksityistämisistä kertyi myyntituloja runsaat 8 miljardia euroa, mutta yksityistämisen seurauksena menetettyjen työpaikkojen aiheuttamia kuluja kertyi vastaavasti 29 miljardia euroa. Yksityistäminen koitui kansantaloudelle todella kalliiksi.

Erityisen moitittavaksi yksityistämiset tekee se, että niissä kaupattiin talouden kivijalkaa, perusteollisuutta, ulkomaille. Korkeaa työttömyyttä on ollut miltei mahdotonta torjua, koska ei ole ymmärretty työpaikkojen sijainnin tärkeyttä Suomessa julkisen talouden tasapainottajana. Viimeisin yksityistäminen tapahtui vuoden 2019 alussa, jolloin VR Track myytiin norjalaiselle pörssiyhtiölle. Työpaikkoja Suomesta katosi lähes 500 jo samana vuonna.

Kansakouluissa oli aikoinaan tapana lukea Aisopoksen tarinoita, joiden lopussa oli aina jokin moraalinen opetus. Tässä tarinassa sellainen voisi olla: Kansantaloudella ei pidä pelata kasinotaloutta.

• 

Nukutaanko työllisyydenhoidossa Ruususen unta?

Korkeaa työttömyyttä on kestänyt jo 30 vuotta. Vaikka työllisyyttä on pidetty politiikan teemojen ylivoimaisena kestosuosikkina, ei suurilla puheilla ole kyetty kuitenkaan suitsimaan työvoimareservin suurta kokoa, vaan se on pysynyt lähes muuttumattomana koko tämän vuosituhannen ajan. Työpaikat lisääntyivät viime vuosikymmenellä lähinnä ulkomaisen työvoiman toimesta, ja ne täytettiin pääsääntöisesti työvoiman ulkopuolelta. Työpaikkoja on myös vastaavasti siirtynyt ulkomaille, lähinnä valtionyhtiöiden systemaattisten yksityistämisten seurauksena.

Kilpailukykyyn ja tuottavuuteen liittyvät arvostukset ovat ensisijaisesti johtaneet maksimaaliseen voitontavoitteluun. Erityisesti pörssiyhtiöt ovat optimoineet toimintaedellytyksiään hakeutumalla halvemman työvoimakustannusten maihin. 

Kansantaloutta ei voida kuitenkaan rakentaa vain tehokkuutta ihannoivaan ajatteluun, koska yhteiskunta nojaa kulutukseen ja ostovoimaan. Jos voitontavoittelun seurauksena menetetään liikaa työpaikkoja, on yhteiskunnan hoito ymmärretty väärin. Voitontavoittelu johtaa myös eriarvoisuuden vahvistumiseen. Se, että halutaan mahdollisimman paljon viivan alle johtaa useimmiten irtisanomisiin.

Talouskriisit ovat sinällään otollinen alusta muutoksille, jos muutosta ohjaa aito halu nähdä kaikki samassa veneessä. Pienessä paatissa kun ei ole riittävästi tilaa kahden kerroksen väelle. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että he jotka olivat työttöminä jo ennen Koronakriisiä, ovat sitä aiempaa suuremmalla todennäköisyydellä myös Koronakriisin jälkeen. 

Kriisien tulisi ennenkaikkea yhdistää. Niiden ei tulisi antaa vahvistaa eriarvoistumista entisestään. 

• 

Eriarvoisuus vahvistuu erityisesti asetelmissa. Mikäli ollaan jonkin arvostelman ulkopuolella, jo osittain sen johdosta voidaan asemoitua liikaa, esimerkiksi tuomaroimaan alemman kerroksen väkeä, sen sijaan että ensisijaisesti tulisikin pyrkiä edistämään heidän tilannettaan.

Poliittinen päätöksenteko nojaa usein myös virkamieskoneiston tekemiin valmisteluihin. Asenteellisuus ja haluttomuus nähdä kokonaisuus osiensa summana voi olla siten myös poliittista päätöksentekoa laajempaa. Tätä nihkeää asennoitumista voidaan osittain selittää rakenteellisella korruptiolla.

Oikeusministeriön verkkosivuilla todetaan: ”Tutkimusten mukaan Suomessa esiintyy katutason lahjonnan sijasta suuremman mittaluokan rakenteellista ja vaikeammin havaittavaa korruptiota, joka usein ilmenee elinkeinoelämän ja viranomaisten toiminnan rajapinnassa. Korruption keskeisinä riskialueina pidetään rakennusalaa, julkisia hankintoja ja tarjouskilpailuja, yhdyskuntasuunnittelua, poliittista päätöksentekoa ja puolue- ja vaalirahoitusta. Korruptio esiintyy usein oikeudettomien etuuksien antamisena ja ottamisena, eturistiriitoina ja suosimisena.”

Esimerkiksi korruptiosta: 

1. Virasto on rekrytoimassa yksikköönsä uutta asiantuntijaa.
2. Ala on kilpailtu, ja hakemuksia tulee kolminumeroinen määrä.
3. Yksikön johtaja huomaa, että hakijoiden joukossa on myös hänen tuttavansa tytär. Johtaja tietää, että tuttavan tytär on elämäntilanteensa vuoksi kipeästi tulojen tarpeessa. Tytär saa paikan, vaikka hänen meriittinsä ja osaamisensa eivät ole hakijoiden parhaimmistoa.

Rakenteisiin syntyy niin sanotusti kahden kerroksen väkeä. Jotkut kutsuvat sitä sisäpiiriksi, toiset Hyväveli-verkostoksi. Työttömiin liittyvät asenteet ovat olleet pääsääntöisesti kielteisiä. Työttömät koetaan laiskoina ja saamattomina. Aktiivimalli ei edes lähtökohtaisesti pyrkinyt ratkaisemaan työllistymiseen liittyviä ongelmia. Se myös koettiin epäoikeudenmukaisena rankaisukeinona. 

Korkeaa työttömyyttä joka on kestänyt jo 30 vuotta, ei tasa-arvoisessa yhteiskunnassa tulisi edes esiintyä. Korkeaa työttömyyttä ovat syventäneet entisestään valtionyhtiöiden yksityistämiset ja voimakkaat leikkaukset koulutuksesta 2010-luvulla. Perustuslain mukaan julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Verovaroin ylläpidettyjen palvelujen osalta eri väestöryhmien tasa-arvoinen kohtelu on erityisen tärkeää. 

Tulisiko julkisen sektorin palkkauksessa siirtyä kenties määräaikaisiin työsuhteisiin ja anonyymiin rekrytointiin oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan turvaamiseksi?

https://korruptiontorjunta.fi/mita-on-korruptio

Lisääntyykö eriarvoisuus kerros kerrokselta sukupolvien välisessä perinnönjaossa?

Politiikot Holkerin hallituksesta lähtien päättivät yksityistää valtionyhtiöitä yhteisen edun nimissä. Yksityistäminen johti väistämättä työpaikkojen menetykseen Suomessa, sillä yksityistetyt yhtiöt hakeutuivat halvemman työvoimakustannusten maihin.

Yksityistämistoimenpidettä voi verrata jopa metsätalouden avohakkuuseen, jossa jälkihoito jätetään kokonaan tekemättä, jolloin metsä ei pääse uusiutumaan lainkaan. Yksityistämisestä syntyneitä myyntituloja ei kanavoitu edes osittain uusien työpaikkojen luomiseksi valtion toimesta ja lukuun Suomessa. Perintö jaettiin ja se hukattiin saman tien.

Toimenpiteiden seurauksena Suomesta katosi parissa vuosikymmenessä yli 50 000 työpaikkaa. Yksityistämisestä saadut osakkeiden myyntitulot olivat yli 20 miljardia euroa, joista Soneran osuutta noin puolet. Myyntitulot 50 000 työpaikan menetyksestä vastasivat 13 vuotta, ilman Soneraa runsaat 6 vuotta, jos niitä verrataan työttömyydestä aiheutuviin sosiaaliturvaetuuksiin, ja saamatta jääneisiin tuloveroihin, ostovoimaan ja eläketurvaan. Oliko yksityistäminen kaiken sen väärti? Yksityistämistä perusteltiin eri tavoin, mutta käytännössä myyntituloilla kompensoitiin kuitenkin korkeaa verotusta.

Korkeaa työttömyyttä on kestänyt jo kolmen vuosikymmenen ajan. Jos työllisyydenhoitoon olisi suhtauduttu kuten metsänhoitoon, olisi myyntituloista investoitu takaisin uusiin työpaikkoihin vähintään satoja miljoonia euroja vuosittain. Siten kolmessa vuosikymmenessä ei olisi edes päässyt syntymään kansantalouteen suuria avohakkuun ammottavia aukkoja.

Yhteiskunnan hoito on kuin vastaanotettu viestikapula edelliseltä sukupolvelta seuraavalle. Jälleenrakennuksen sukupolvi ymmärsi mitä yhteen hiileen puhaltaminen käytännössä tarkoittaa. He ymmärsivät rakentaa puitteet Suomen hyvinvoinnille jo 1960-70 luvuilla, joista myöhemmät sukupolvet ovat voineet sitten nauttia.

On kuitenkin päässyt käymään kuin sanonnassa; easy come easy go.

• 

Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli vuoden 2019 lopussa 368 500. Vuoden 2019 aikana ulosoton perintätoimien kohteena oli puolestaan 562 000 velallista. Korkea työttömyys ja velkaantuminen ovat merkittäviä eriarvoisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Matalan elintason lisäksi ne syrjäyttävät myös sosiaalisesti.

Työllisyydenhoidossa tulee tunnistaa ne väestöryhmät ja työllistämisen mallit, joilla kansantaloudellisesti saavutetaan riittävän hyvä hyötysuhde. Ei siis riitä, että työllisyys saadaan näyttämään tilastollisesti hyvältä. Sillä tulee olla myös julkista taloutta tasapainottavaa vaikutusta, eli se lisää bruttokansantuotetta, ostovoimaa, eläketurvaa ja tuloveroja, sekä vastaavasti vähentää sosiaaliturvamenoja.

Työllisyydenhoito tulee ensisijassa nähdä pitkäjänteisenä investointina siinä missä koulutuskin. Tässä asetelmassa julkinen sektori ei voi vain heittäytyä sivusta tarkkailijaksi mitä avoimilla työmarkkinoilla kulloinkin tapahtuu, vaan sen on omaksuttava aktiivinen ote myös tuottavan työn työllistäjänä.

Työllistämismalleissa tulee huomioida lähtökohdiltaan erilaiset työllistyjät, kuten kouluttautumattomat, pitkäaikaistyöttömät, osatyökykyiset, yritystoiminnassa kriisitilanteisiin ajautuneet ja luottotietonsa menettäneet. Heidän työmarkkina-asemansa avoimilla työmarkkinoilla on erittäin haasteellinen.

Julkisen sektorin toimiva työllistämismalli toimii alustana, jossa  

1. Kouluttautumaton voi hankkia itselleen ammatin
2. Pitkäaikaistyötön voi työllistyä vakituiseen työsuhteeseen
3. Osatyökykyinen voi löytää soveltuvaa työtä 
4. Yritystoiminnan kriisitilanteeseen ajautunut voi saada apua ylimenokaudeksi
5. Luottotietonsa menettänyt voi saada uuden alun 

Mallin ytimessä on riittävän suuri pesämuna, jonka avulla työpaikkoja voidaan luoda tarpeiden pohjalta. Lähtökohtaisesti hakemuksesta siis luodaan tekijälle työtä, eikä niinkään haeta jo olemassa olevalle työlle tekijää. Avoimet työmarkkinat ovat sitä varten.

Pelkistettynä valtio luo tietyn toimialan alle lukeutuvan yritysalustan 250 miljoonan euron osakepääomalla, jonka lukuun kunnat voivat ryhtyä työllistäjiksi, esimerkiksi muuttaa tyhjän kiinteistön teolliseen tuotantoon soveltuvaksi. Mallissa myös talouskriisiin ajautunut yritys voi hakeutua alihankintasuhteeseen, tai luottotietonsa menettänyt voi perustaa yrityksen toimeksiantosuhteeseen ylimenokaudeksi.

Toimialakohtaisessa yritysalustassa:

• Valtio luo puitteet itsensätyöllistämiseen, työ- ja toimeksiantosuhteeseen, alihankintaan, oppisopimuskoulutukseen, jne… 
• Yritysalustan alkupääoman tuottavuutta ja vaikuttavuutta seurataan
• Liittyminen tapahtuu hakemuksesta

Yritysalustojen lukumäärää pyritään lisäämään vähintään yhdellä uudella toimialalla vuosittain.

• 

Kuinka paljon osa-aikatyöllistäminen voi pienentää julkisia menoja?

Työnteon ja sosiaaliturvaetuuksien välinen suhde voidaan nähdä myös jatkumona. Toisessa päässä ovat täystyöllistetyt, jotka ylläpitävät sosiaaliturvaetuuksia, ja toisessa päässä sosiaaliturvaetuuksiin turvautuvat työttömät, jotka eivät syystä tai toisesta työllisty lainkaan.

Puolivälin tilanteena voidaan pitää, jossa tarvetta sosiaaliturvaetuuksille ei muodostu. Sosiaaliturvaetuudet voidaan myös mieltää tuottamattomaksi työksi. Esimerkiksi työmarkkinatukea saavan (pääkaupunkiseudulla vuokra-asunnossa yksinasuva) sosiaaliturvaetuudet 4 tunnin pituisen työpäivän työvoimakustannukseksi muunnettuna olisivat 15,15€/h.

Työn ja turvan välisestä suhteesta tulisi muodostua mahdollisimman joustava. Nykyisellään sosiaaliturva on jo varsin kannustava työn vastaanottamiselle. Osa-aikaisen ja kokoaikaisen välinen ostovoima pysyy lähes ennallaan, jos kokoaikainen tienaa 2000€ kuussa ja osa-aikainen vain puolet siitä, koska toimeentulotuessa vähäisen työnteon suojaosaa on nostettu 150 euroon. Myöskään 1000 euron kuukausipalkkaa ei veroteta.

Sosiaaliturva joustaa siis varsin hyvin työn osa-aikaisuudessa. Sen tulisi olla myös entistä joustavampi työllistämisen eri muodoissa. Varsin käyttökelpoinen malli säännölliseen osa-aikatyöhön voisi olla julkisen sektorin ylläpitämä työvoiman vuokraus. Osa-aikaiselle maksettaisiin kiinteä 1000€ palkka kuukaudessa, ja häntä vuokrattaisiin julkisen sektorin liikelaitoksille, kuntien tarvitsemaan muuhun työhön, jopa yksityisen sektorin kausityöhön. Osa-aikainen olisi vakituisessa työsuhteessa. Päivittäinen työaika sijoittuisi 4-6 tunnin välille.

Jos yksityisen sektorin joillakin toimialoilla ei olisi varaa vuokrata työvoimaa käypään työmarkkinahintaan, työllistämismalli voisi siinäkin tarvittaessa joustaa. Lähtökohtana kuitenkin pidettäisiin, ettei työvoiman vuokrauksesta muodostuisi työttömän sosiaaliturvaetuuksia kalliimpaa vaihtoehtoa. Työvoiman vuokraus voidaan tarvittaessa hinnoitella minimissään 4-8€ välimaastoon tunnilta, jolla katetaan osa-aikatyöllistämisen kulut, kuten sosiaaliturvaetuuksien mahdolliset lisäykset ja työvoiman vuokrauksesta aiheutuvat menoerät.

Jos osa-aikatyöllistämisen kokonaistavoitteeksi asetettaisiin 100 000 työllistettyä, muodostuisi siitä kansantaloudelle 500 miljoonan euron ostovoiman lisäys, sekä 300 miljoonan euron eläketurvan kertymä vuosittain.

Jos työvoiman vuokrauksen tavoitteena pidettäisiin, että kaikki osa-aikatyöllistämisen lisäämät sosiaaliturvaetuusmenot katettaisiin työvoiman vuokrauksella, tuottojen tulisi olla vähintään 720 miljoonaa euroa vuodessa. 

Jos tavoitteena pidettäisiin, että sillä katettaisiin kaikki työllistettävien sosiaaliturvaetuuksiin liittyvät kulut (omakustannushinta), niin säästöä julkisiin menoihin syntyisi vuosittain 1,56 miljardia euroa. Mikäli työvoiman vuokraus tapahtuisi yleiseen työmarkkinahintaan, julkisten menojen säästö nousisi jopa 1,91 miljardiin euroon vuodessa.

 

Työllisyydenhoidon dilemmat

Maatalous palkkaa kausityövoimaa EU:n ulkopuolelta, samalla kun se nauttii kansallisia ja EU-tukia. Tässä tiivistyy eräs työllisyydenhoidon perusongelmista. Vasen käsi vastaanottaa, mutta oikea ei ojennakaan.

Jonkinlainen korvaava välimalli maatalouden esimerkissä voisi olla julkisen sektorin vuokratyövoima. Työntekijä saa kausityöstä normaalin TES-palkan. Maatalousyrittäjille kompensoidaan kausityövoiman käyttöä maatalouden kokonaistukipaketista kulloinkin tarpeen mukaan. Erityistä tarvetta EU:n ulkopuolisen työvoiman käytölle ei tuetulle maataloudelle pitäisi edes syntyä.

Pitkittynyt, korkea työttömyys ei myöskään ensisijassa ole menetelmä-, vaan järjestelmäongelma, koska sen juuret johtavat poliittisiin arvovalintoihin. Kun valtiotasolla työllisyydenhoidosta puuttuvat selkeät tavoitteet ja linjaukset, uudistuksia on vaikeaa, miltei mahdotonta toteuttaa myöskään kuntatasolla. Työvoimapoliittisten toimien lopputuotteena pitkäaikaistyöttömän ei pitäisi palata takaisin työvoimareservin lähtöruutuun. Työllisyydenhoitoa ei ole toiminta joka tarkoituksellisesti kiertää kehää. Sellaista kutsutaan oravanpyöräksi.

Jo pelkästään työmarkkinatukeen ja peruspäivärahaan kuluu vuosittain 2 miljardia euroa. Investoinnit matalan kynnyksen työpaikkoihin vähentäisivät näiden työttömyysturvaetuuksien tarvetta ja kustannuksia, synnyttäen julkiselle sektorille samalla uusia tulolähteitä. Enemmän tuloja, vähemmän kuluja.

Työllisyydenhoidossa valtion tehtävänä on linjata toimintaperiaatteet, toimia suunnannäyttäjänä, ja luoda kunnille riittäviä toimintaedellytyksiä työllistämiseen. Työkaluina voidaan käyttää esimerkiksi eri toimialoille perustettavia liikelaitoksia, joiden lukuun kunnat voivat esittää investointeja toteutettaviksi, rekrytoiden niihin myös tarvittavaa työvoimaa. Valtio luo liikelaitoksille taloudellisen vakauden, kunta sijoituspaikan ja työvoiman. Sama liikelaitos toimisi Raisiosta Rovaniemelle. Tämän lisäksi yliopistot voivat osallistua tarvittaessa tuotekehitykseen, esimerkiksi puurakentamiseen liittyvässä edelläkävijyydessä, erityisesti jos toiminta suuntautuu myös maailmanmarkkinoille.

Väestön ikääntyminen ja maaseutujen autioituminen saattavat ajaa myös toimintakuntoisia metsä- ja maatiloja taloudelliseen ahdinkoon. Liikelaitokset voisivat olla turvamassa niiden jatkuvuutta, jolloin aiemmin maatalousyrittäjänä toiminut olisikin myöhemmin liikelaitoksen palkansaaja. Näin ylläpidettäisiin myös maaseutujen elinvoimaisuutta. Kriteereinä tulisi kuitenkin pitää toiminnan kannattavuutta.

Työllisyydenhoidosta on puuttunut selkeä vastuunjako. Yksityistä sektoria ei voida lähtökohtaisestikaan velvoittaa työllistämään vasten tahtoaan. Julkista sektoria sen sijaan voidaan, koska hyvinvointia rakenetaan yhteiskunnan arvovalintojen pohjalta. Työllisyys lisää osallisuutta ja hyvinvointia. Toiminnan tavoitteena on myös luoda uusia tulolähteitä.

Perustuslaissa mainitaan:

Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön.

Onko kolmikanta emämunaus?

Aikuisiän eriarvoisuus syvenee työmarkkinoilla.

Se mitä työntekijät ajattelevat työllisyydestä voi kuitenkin poiketa suuresti työnantajien lähestymistavoista. Kummallakin taholla ajatukset voivat olla hyvin perusteltuja ja oikeutettuja, mutta koska intressit ovat monilta osin vastakkaiset, varsinaista yhteisymmärrystä tapahtuu lähinnä vain sopimusperusteisesti.

Työllisyyspolitiikassa kolmikanta näyttelee varsin keskeistä roolia. Toisin sanoen, vastakkaiset intressit päättävät siis lähes kaikesta työllisyyteen liittyvistä toimista. se Se voi olla myös juurisyynä, miksi julkinen sektori ei ole synnyttänyt taloudellista toimintaa tällä vuosituhannella.

Työllisyydenhoidossa ja työllisyystoimissa olisi tärkeää tunnistaa millaista roolia eri toimijat harjoittavat. Esimerkiksi julkinen sektori voisi investoinnein synnyttää taloudellista toimintaa ja luoda sitä kautta työpaikkoja. Se ei välttämättä lisää merkittävästi työllisyyttä lyhyellä aikavälillä, mutta määrätietoiset vuosittaiset investoinnit voivat synnyttää merkittävän työllisyyspolun jo 10-20 vuodessa.

Työllisyystoimissa tulisi selkeästi erottaa

1. Työehdoilla edistettävä työllisyys
2. Tuet, verotus, sekä työn ja opiskelun eri yhdistelmät
3. Työnhakuun ja -välitykseen liittyvät toimet
4. Ammatillisten valmiuksien edistäminen
5. Julkisen sektorin taloudellinen toimeliaisuus

Julkinen työnvälitys vaatii maineenpalautuksen

Kaikenlainen toimeliaisuus on sinänsä hyväksi, mutta työllisyydenhoitoa ei tulisi kuitenkaan rakentaa viriketoiminnasta syntyvien mielikuvien varaan. Aktiivimallin lähtökohtana on toimeliaisuuden osoittaminen sanktioiden uhalla. Sinänsä tällä on hyvin vähän tekemistä työnvälityksen kanssa. Monin osin työllisyyspolitiikka on sekoitettu jopa sosiaalipolitiikkaan. Jos mikään ei tunnu enää auttavan, ja ratkaisuksi tarjotaan kuntouttavaa työtoimintaa, ei sillä ole juuri enää työllisyyttä palvelevaa funktiota.

Julkinen työnvälitys on tässä mielessä aidosti kriisissä, koska siltä puuttuu varsinainen tavoitteellisuus. Pitkäaikaistyöttömiä voidaan jopa siirtää TE-toimistoilta kuntien TYP-palvelujen piiriin, mutta itse TYP-palvelut ohjaavat työttömiä paljolti vain kestoltaan rajattuihin toimenpiteisiin, kuten kuntouttavaan työtoimintaan, työkokeiluun tai palkkatuettuun työhön kuntasektorille. Kun ennalta määritetty toimenpide päättyy, on työtön käytännössä takaisin lähtöruudussaan.

Toimiakseen julkinen työnvälitys vaatii maineenpalautuksen, erityisesti työnantajien silmissä. Aktiivimalli on vain entisestään vahvistanut työnantajien negatiivista suhtautumista työvoimareserviä kohtaan. Työttömät nähdään laiskoina ja saamattomina. Erilaiset patistelumallit todennäköisesti toimivat alhaisen työttömyyden maissa, joissa taustalla on jo suhteellisen voimakasta työvoiman kysyntää. Jos voimakasta työvoiman kysyntää ei ole, ei sitä patistelullakaan voida juuri synnyttää.

Aidosti aktivoiva malli pyrkii hyödyntämään käytettävissä olevia resursseja mahdollisimman kustannustehokkaasti. Jos tavoitteeksi asetetaan 30 000 työpaikkaa, valtaosaa resursseista ei pidä silloin hukata toimenpiteisiin jotka kohdistuvat kooltaan 300 000 kohderyhmään.

Työllisyydenhoidon ydintä, julkista työnvälitystä, tulisi lähestyä kuin yksityisesti johdettua liiketoimintaa, jonka vetovoimaisuus perustuu luotettavuuteen, laatuun ja hyvään maineeseen.

Mitä kansainvälisempää työnvälitys on, sitä todennäköisemmin rekrytointi on järjestetty seikkaperäiseksi. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa arvioidaan hakijan kyvykkyyttä ja soveltuvuutta työtehtäviin erilaisin online-testein. Vasta myöhemmässä vaiheessa astuvat kuvioon haastattelut ja aiemmat saavutukset, kuten koulutus, työkokemukset ja ansiot. Työnhakuprosessi on monivaiheinen, ja työnhakijalle annetaan poikkeuksetta haastatteluista palautetta.

Julkinen työnvälitys ei käytännössä voi ryhtyä testaamaan työnhakijoita, ainakaan laajamittaisesti, mutta sen tulisi järjestää halukkaille maksuton ammattirekrytoijan etukäteisarviointi työnhakijan osaamisalueella, josta tiedot olisivat saatavilla myös sähköisesti. Arvioinnin tulisi olla sisällöllisesti yhteismitallista. Helsingin arviointi tulisi ymmärtää samalla tavalla Rovaniemellä, ja Kajaanin arviointi samalla tavalla Turussa.

Arviointi toimisi toisin sanoen työnvälityksen apuna, ja saattaisi jopa palauttaa yritysten luottamusta työnvälityksen kykyyn löytää potentiaalisimmat työnhakijat yritysten tarpeisiin. Seulonta voitaisiin toteuttaa digiaikana osin jopa automatisoidusti robotiikan avulla, jolloin julkisessa työnvälityksessä olevat saisivat lisäetua seulonnan kautta. Jos työnvälityksen maine kyettäisiin palauttamaan, yritykset kääntyisivät julkisen työnvälityksen puoleen aiempaa huomattavasti useammin.

Julkinen työnvälitys vaatii perusteellisen remontin. Tällä hetkellä se ei juurikaan nauti työnantajien luottamusta. TE-toimiston lähettämät työtarjoukset ovat enemmän tai vähemmän hakuammuntaa. Työnvälityksellä on tuskin mitään käytännön keinoa pureutua edes alati kasvavaan ammattityövoimapulaan.

Politiikassa otetaan askelia oikeaan suuntaan

Tasa-arvokysymykset ovat taas nostaneet päätään ministeri- ja komissaarinimityksissä, eikä syyttä, mutta onko tasa-arvokysymykset syytä nähdä myös totuttua laajemminkin?

Kun huomioi naisten aseman koko itsenäisyyden ajalta, naisten tasa-arvo-asiaa ei voi millään tavoin ylikorostaa. Naisten esiinmarssia edustuksellisessa demokratiassa tarvitaan juuri niin kauan että se lopulta menettää kokonaan merkityksensä. Erityisesti politiikassa naisten ylivoima on jopa välttämätöntä, koska vain siten se voi parhaimmillaan olla yhteen hiileen puhaltamista. Naiset ovat myös herkistyneitä havaitsemaan eriarvoisuuteen liittyviä yhteiskunnallisia epäkohtia laajemminkin juuri oman altavastaaja-asemansa johdosta.

Naisten näennäinen ylivoima poliittisissa nimityksissä ei kuitenkaan vielä takaa tasa-arvon toteutumista, koska miehet ovat keskimäärin kovapintaisempia, itsekkäämpiä ja kilpailuhenkisempiä oman edun tavoittelijoita kuin naiset. Sipilän johtamassa hallituksessa tämä oman edun tavoittelu näkyi selväpiirteisimmillään. Toteutettiin mittavia leikkauksia nousukaudesta ja syntyvyyden syöksykierteestä huolimatta. Ympäristölle haitallisia tukia ja veronalennuksia rahoitettiin puolestaan nettolainanottoa lisäämällä. Aktiivimalli ei osunut edes maaliinsa, mutta eriarvoisuusleikkurina se toteutti tarkoitustaan. Harjoitettu politiikka lisäsi sekä köyhyyttä että eriarvoisuutta. Se, jos mikä, oli miesvaltaista politiikkaa.

Tutkimusten mukaan naisten poliittisen voiman ja vaikutusvallan merkittävät tekijät ovat koulutusmahdollisuuksien ja aineellisten hyödykkeiden parempi saatavuus, tasa-arvoisempi ja osallistavampi politiikka. Naiset ovat myös kiinnostuneempia suhdetoiminnasta kuin itse tehtävästä, koska juuri suhdetoiminta auttaa eri tehtävien toteuttamisessa. Miehet taas pyrkivät rakentamaan suhdetoimintaa vasta kun he suorittavat tehtävää.

Politiikassa keskeisimpänä tulisi pitää kykyä nähdä kansakunnan yhteinen etu. Naisilla tämä pyrkimys kansakunnan hyvinvoinnin lisäämiseksi on kiistattomasti vahvempi. Politiikassa ollaankin ottamassa askelia koko ajan oikeaan suuntaan.

Puurakentaminen on järkevää

Hakkuiden laskennallinen maksimimäärä ei ole kansantalouden kannalta itseisarvo, koska hakkuiden viivästäminen lisää vastaavasti kaadettavaksi aiotun puuston tilavuutta.

Paljon tärkeämpää olisi miettiä kuinka kaadetusta määrästä saadaan mahdollisimman suuri tuotto. Jalostusaste tukkipuulla on poikkeuksellisen matala.

Tullin vientitilastojen mukaan saha- ja höylätavaraa vietiin vuonna 2018 yhteensä 8,7 miljoonaa kuutiota * 210,92 € = 1,83 miljardin euron arvosta. Hintaa tukkipuukuutiota kohden laskettuna kertyi siten 108,16 €. Metsänomistajan osuus on siitä ~ 60 euroa.

Tullin vientitilastojen mukaan tukkipuusta työstettiin puurakentamisessa käytettyjä massiivipuuelementtejä (kerto, LVL, CLT) 1,0 miljoonaa kuutiota * 552,49 € = 0,55 miljardin euron arvosta. Tukkipuukuutiota kohden laskettu hinta oli nyt 263,09 €. On muistettava että ne kipeästi kaivatut lisätyöpaikat sijaitsevat juuri eri työvaiheissa. Nyt eri työvaiheita on jo lukuisia verrattuna suoraan sahalta vientiin. 

Tukkipuuta hakataan vuosittain 30 miljoonaa kuutiota. Tukkipuun matalasta jalostusasteesta johtuen menetetään vuosittain 263,09 € – 108,16 € =154,92 € * 30 miljoonaa kuutiota = 4,64 miljardia euroa.

Tukkipuuta vietiin pääosin matalana jalosteena yhteensä 2,43 miljardin euron arvosta. Sama viennin yhteisarvo voitaisiin kääntäen saavuttaa massiivipuuelementeillä 263,09 €  jo 9,3 miljoonalla tukkipuukuutiolla 30 miljoonan kuution sijasta, jolloin tukkipuun hakkuita voitaisiin vähentää jopa 20 miljoonalla kuutiolla. 

Suomessa rakennettiin vuonna 2018 runsaat 30 000 kerrostaloasuntoa, joiden keskimääräinen pinta-ala oli 66 m2. Jos kaikki rakennukset olisivat olleet puukerrostaloja, massiivipuuelementtejä olisi kulunut 1,2 miljoonaa m3. 

Jos Suomi kunnostautuisi hiilineutraalissa puurakentamisessa, ja suuntaisi resursseja erityisesti puukerrostalojen vientiin, nykyinen vientiin menevä matalan jalostusasteen saha- ja höylätavara riittäisi kattamaan jopa 175 000 vastaavanlaiseen 66 m2 puukerrostaloasunnon massiivipuuelemenettien tarpeet. Tukkipuuta matalana jalosteena viedään siis todella suuria määriä.

Tukkipuuta ei jalosteta tarpeeksi

Tukkipuun arvo jalostui 1,5 kertaa ja kuitupuun 3 kertaa kaadon ja viennin välissä vuonna 2018. Tukkipuuta hakataan vuosittain 30 miljoonaa kuutiota, josta 10 miljoonaa kuutiota ohjautuu sahausjätteenä edelleen selluteollisuuden hyödynnettäväksi.

Tullin vientitilastojen vientihintaan pohjautuen tukkipuun kuutiohinta kehittyi vuonna 2018 vain hieman, koska suurin osa (8,7 miljoonaa kuutiota) siitä vietiin matalan jalostusasteen saha- ja höylätavarana maailmalle. Tukkipuulla ei toisin sanoen ollut montakaan työvaihetta kaadon ja viennin välillä. 

Lisähintaa raakapuuksi muunnettuna muodostui vain 28 euroa tukkipuukuutiota kohden, joskin sitä hieman lisää sahojen sahausjätteen osittainen ohjautuminen edelleen sellutehtaille. Toisessa ääripäässä on ristiinliimattu vaneri 182 euroa tukkipuukuutiota kohden, johon sisältyy jo lukuisia eri työvaiheita kaadon jälkeen ennen vientiä. Hintaero kuvastaakin hyvin kuinka tärkeää jalostus on myös työpaikkojen luomisessa.

Tulisikin tarkkaan pohtia, onko kansantalouden kannalta järkevää viedä valtaosa tukkipuusta (75-80%) matalan jalostusasteen tuotteena maailmalle, vai tulisiko tukkipuun vuosittaisia hakkuita kenties vähentää 10 miljoonalla kuutiolla hiilinielujen ylläpitämiseksi. 

Sen sijaan tukkipuun käyttöä puurakentamisessa tulisi pyrkiä voimakkaasti edistämään myös poliittisin toimin, jolloin entistä suurempi osa siitä ohjautuisi viennin sijasta hiilineutraaliin käyttöön ilmastonmuutoksen torjunnassa, ja sitä kautta edistämään työllisyyttä.